Sekalaista matkanvarrelta

                                                               Kaikenlaista pohdintaa

Näin alussa on kaikenlaista pikku puuhaa, tilattu maksupäätettä ja suunniteltu käyntikortteja ja flyereita. Somekanavia päivitelty ja tehty uusia. Miten saada toiminta näkyväksi. Tänään sain myös ensimmäisiä puheluita, tämähän on muuttumassa todeksi! Vähänkö jännittää....

Mielen avaaminen kaikelle mahdolliselle, jopa mahdottomalta kuullostavalle avaa turhia lukkoja ja asenteita. Leikittele ajatuksilla, uskalla ottaa askel unelmien suuntaan, vaikka pienikin sellainen, niin olet jo lähempänä päämäärää.

Polku

Ratkaisun Pauloissa on nyt polkunsa alussa, vaikkakin sai alkunsa jo 6 vuotta sitten opiskeluaikoina haave tehtävän tuloksena. Tarvittiin kilokaupalla unelmia, aikaa ja oikea hetki. Paljon uutta ja epätietoisuutta ilmassa sekä jännitystä mitähän tästä tuleekaan? Polun toisassa päässä pilkottaa valoa, jotakin vielä tuntematonta. Nyt suuntaan kohti tuota valoa luottavaisin mielin ja rohkeasti, koska muutoin  jäisin miettimään, mitä jos tai miksi en sitä tehnyt. Tämä hetki on minun elämäni yksi tähtihetki. Tälläiset hetket antavat lisäpotkua elämään ja tuottavat onnistumisen tunteita. On hyvä pysähtyä miettimään ajoittain omia elämänsä tähtihetkiä, katso kuinka kirkkaana sinun tähtitaivaasi loistaakaan!